Lahjatavarat 
Paitsi käsityöliike, PAG on myös lahjatavaramyymälä, josta löydät lahjat moneen tarpeeseen: äitien- tai isäinpäivälahjat, häälahjat, syntymäpäivälahjat, mökkiviemiset, onnittelukortit... Kaikkien tuotteiden ensimmäinen lähtökohta on laatu. Monet niistä ovat myös kotimaista käsityötä, eikä niitä myydä jokaisessa kulmamarketissa. Tarjolla on runsaasti esimerkiksi suomalaisten käsityöläisten valmistamia kynttilöitä, keramiikkaa, koruja ja saippuoita.
Kun äitien- tai isäinpäivä lähestyy, on lahjan antamisen tarve suurimmillaan. Voipa joskus olla tarvetta kertoa lähestyvästä isovanhemmuudesta T-paitalahjan avulla. Äiti No1-, Isä No1- ja monet muut family- T-paidat ovat tähän tarpeeseen oivallinen apu. Kuvia näistä ja muistakin paidoistamme ja tekstiileistä löydät verkkokaupastamme ja ”tekstiilit” sivuilta.
Ihana gourmet- lahjapakkaus on kätevä pikkutuliainen. Italialaisella Collitalin juusto- tai pastapakkauksella ilahdutat varmasti lahjan saajaa.
Tuotevalikoimaan kuuluu myös mm. unkarilainen paprikatahna, kivoja mausteputkiloita, Gastronomi Leverantöretin herkkuja; mm. herkullista skottilaista toffeeta koiran- tai talonhoitajalle ja suklaapäällysteisiä kahvipapuja.
Herkkuvalikoima vaihtelee sesongin mukaan.
Lahjaksi sopivat myös Sami Garamin slangi- ja keittokirjat, joista on tarkempi luettelo verkkokaupassamme ja lisätietoa ”Kirjat”- sivulla.
Putiikilla on pieni valikoima Laurase- pennikoruja ja riipuksia. Korut on valmistettu käytöstä poistetuista suomalaisista kolikoista. Löydätköhän esimerkiksi juuri oikean vuosiluvun korvakoruksi tehdystä viiden pennin kolikosta. Muitakin koruja löytyy. Pieni Taidekauppa ja Kivinainen toimittavat meille kauniita lasikoruja. Vaihteleva valikoima takorautariipuksia ja Veico puukoruja löytyy myös hyllystä.
Paratiisipajan tuoksukynttilät ja Kalevantuli soijakynttilät ovat nekin oivallinen ostos moneen tilanteeseen. Ja molemmat ovat taattua suomalaista käsityötä.
Puhtaus on puoli ruokaa. Ja kädet saa pestyä saippualla. Osmian käsin tehdyt saippuat kuuluvat nekin PAG- valikoimaan.
Mitä viedä mökkilahjaksi tai tupaantuliaisiin, kun ei oikein tiedä, mitä lahjan saaja tarvitsee? Ehkäpä Paratiisipajan mietelausemuki, Vertaisen pupu, Aiku Ihanan savitonttu, Kureerin ROPE- köysipeli, Idea-Rapsakan saunapaketti tai Lyhtytalon kynttilälyhty miellyttäisi saajaansa. Entä jos sittenkin jotakin keittiöön? Siitä lisää ”Keittiötarvikkeet”- sivulla.
Lahjoja on mukava antaa ja myös saada. Joskus riittää pelkkä kortti ja kyllähän myös lahjan mukana annettu korttitervehdys kertoo saajalleen paljon. PAG- putiikilla on myynnissä runsaasti erilaisia kortteja mm. Katja Saariolta, Minnakortilta ja Eija Happoselta.
|